sunnuntai 27. joulukuuta 2009

SITTEN ENSI VUONNA TAAS

Joulun tunnelmaa on riittänyt. Nyt alkaa suklaakiintiö olla täysi ja tonttukoristeet saavat aikaan jo lievää ärsyyntymistä. Olenkin siivoillut vaivihkaa kaikkein tonttumaisimpia juttuja takaisin kaappien kätköihin. Huomenna uimahalli avaa jälleen ovensa ja pääsen onneksi sulattelemaan paksuuntunutta keskivartaloa. Ulkoilut ovat jääneet minimiin; herkuttelu ja laiskottelu kodin lämmössä ovat vieneet ylivoimaisen voiton. Alennusmyyntiin pakottauduimme tänään hakemaan jälkikasvulle toppa- ja hiihtovarusteita. Samalla reissulla meitin oli pakko kipittää Suomalaiseen kirjakauppaan 20 euron lahjakortin poltellessa käsilaukussa. Suunnistin oitis puutarhakirjojen hyllyyn ja nappasin mukaani Rea Peltolan Jokanaisen puutarhakirjan. Se on tämä jokavuotinen tauti; se tulee ja iskee heti joulunpyhinä. Puutarhalehtien ja kirjojen selailu aiheuttaa hurjia väristyksiä ja kaikki mieleen juolahtavat ideat on pakko hehkuttaa puolisolle. Peltolan kirjassa oli onneksi osio, jossa annetaan vinkkejä, miten miespuoliset asukit hämätään mukaan puutarhatöihin!

6 kommenttia:

  1. Hyvä vinkki tuo uimaan meno, taidanpa tehdä niin itsekin! Siis en avantoon ;-) vaan olen kaupungissa, ihan halliin vain.

    VastaaPoista
  2. Meillä lentää huomenna kuusi mäkeen. Tosin ihan pakonkin sanelemana, varistaa tolkuttomasti. Totta, että näin joulun jälkeen alkaa katse jo kääntyä kevääseen ja uuteen kasvukauteen. Puutarhajutut alkaa pyöriä mielessä. Ensi keväänä taidan hamstrata alppiruusuja, kuunliljoja ja erilaisia havuja ja tehdä huvimajan ympärille istutusalueen ja verhoilla koko majan piiloon ;)

    VastaaPoista
  3. Ostin itse tuon samaisen kirjan itselleni joululahjaksi, kun löysin sen Suomailaisen kirjakaupan alehyllyltä :) Se olikin sitten ainut puutarhakirja, mitä lahjaksi tuli, höh! En ole vielä kerennyt lukemaan, mutta onhan tässä lomapäiviä tiedossa vielä... :)

    VastaaPoista
  4. Minulla on villi puutarha tuolla komerossa, en jaksanut paketoida sitä itselleni. Voisikin tässä hakea sen ja oikaista itsensä sohvalle :) Pihalla en ole minäkään yhtään ylimääräistä ollut, mutta lapset sentään olivat tänään miehen kanssa lumipuuhissa.

    Reissu uimahalliin on meilläkin suunnitelmissa. Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  5. Ainiin, kerro ihmeessä tännekin jotain vinkkejä joko kirjasta tai muuten miten ne miehet houkutellaan puutarhatöihin ;D

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.