sunnuntai 19. toukokuuta 2013

TYÖNTÄYTEISTÄ JUHLAA

Viikonlopun aikana olen antanut itsestäni lähes kaiken puutarhalle ja saanut onnentunteita ainakin kaksin verroin takaisin. Lihaksia särkee, mutta mieli on keveä. Kunnostaessani metsäpuutarhan liuskekivikäytävää tajusin, että syksyllä hankkimani Kristus-patsas on siirrettävä pihlajan alle paikkaan, joka on suojaisa ja hieman korkeammalla maanpinnasta. Tämä kolmen ison kiven muodostava tasku on pihamme kaunein paikka. Kiven juurella kasvava pihlaja on vanha ja muodoltaan todella kaunis.
 Kasvimaalle olen kylvänyt nyt myös kahdenlaista papua, herneitä ja punajuurta. Olkikatetta olen levittänyt nyt raparperille, mansikoille ja pensasmustikoille. Kate onkin riittoisaa ja saa kasvimaan näyttämään kauniilta. 
Pelargonitikkaatkin ehdin maalata, mutta pinta vaatii vielä kuivumista. En kuitenkaan malttanut olla kokeilematta, miltä lopputulos mahdollisesti näyttää. Tiinalta saatu 'Raspberry Ripple' sai kunnian olla ensimmäinen portaalla keimailija.
Loppuun vielä korjaus liittyen edellisessä kirjoituksessani mainitsemaani tulppaaniin. Yllä olevassa kuvassa on siis tähtitulppaani 'Persian Pearl' ja aikaisempi oli tähtitulppaani 'Violacea Black Base'. Pahoittelut!

10 kommenttia:

  1. No mä vähän katsoinkin että ei ihan ollut Persian Pearl, mutta toisaalta olin aika väsynyt ja lisäksi mietin, että ehkä tutkimukseni kaipaa vielä viilaamista, ehkä en tiedäkään varmasti miltä Persian Pearl näyttää, olen vain luullut tietäväni! Näiden kanssa on niin monia muotoja, ja onko sillä niin kovasti väliäkään, jos luonnossa esiintyy vähän kaiken värisiä tähtitulppaaneja.
    Tuo on kyllä ihana! Mulla on monet tulppaanit taantuneet viime märän kesän, syksyn ja vaikean talven aikana, muiden muassa tuo Persian Pearl. Sitä siis syksyllä lisää!
    Patsas on todella kaunis tuossa, ihana valo ja tunnelmallinen paikka.

    VastaaPoista
  2. Patsas näyttää todella kauniilta tuolla puiden varjossa. Kauniit on tulppaanit, oli nimi mikä hyvänsä :)!

    VastaaPoista
  3. Patsas tosiaan on viehättävä tuolla puiden katveessa. Tikkaista tuli varsin nostalgisen oloiset ja väritys sopii mainiosti juuri pelagoiden kaveriksi

    VastaaPoista
  4. On kyllä ollut aivan mielettömän ihana viikonloppu. Ei malttaisi olla sisällä hetkeäkään!
    Kaunis metsäpuutarha.

    VastaaPoista
  5. Saila - joo, tänään asian tajusin, kun kuvasin oikeita Persian Pearleja! Erityisen kaunis on tuo Violacea Black Base myös, kiitos molemmista kuuluu sinulle! Niitä keltaisia metsätulppaaneja odotan seuraavaksi.

    Tillikan Tupa - patsaat jotenkin sopivat hieman varjoisampiin sopukoihin, ainakin mun mielestä.

    Jori - väritys valikoitui varastosta löytyvän jämämaalin perusteella, mutta itsekin totesin, että saviruukkujen kanssa toimii!

    Karolina - sanos muuta! Nyt olen melkien poikki, mutta tuntuu, että olisi elänyt viikonloppuna koko talven edestä!

    VastaaPoista
  6. Kaunista! Tänään on ollut varsin ihana joskin hieman hiostava puutarhapäivä. Iltapäivästä täällä puhkesikin sitten aikamoinen ukkonen ja ihan hirvittävä kaatosade. Noh, nyt on ilma raikastunut ja kasvit saaneet kunnon kastelun. Mahtaako tulppaaneissa olla enää yhtäkään terälehteä jäljiltä tuon pommituksen jäljiltä...

    VastaaPoista
  7. Meilläkin kylvettiin tänään kasvimaalle. Nyt alkaa jokailtaiset kastelusessiot.

    VastaaPoista
  8. Kasvimaan kimpussa on varmasti tänään oltu monessa puutarhassa. Minäkin tein tänään kylvöt lavakauluslaatikoihin.
    Tuo Kristuspatsas on upea!

    VastaaPoista
  9. Oli kyllä todella ihana viikonloppu. Ei mitään pakollista tekemistä ja silti saatiin paljon aikaan, aloitettiin jopa talon maalaus. Mikähän kuu on menossa, kun se on valmis...

    VastaaPoista
  10. Tiina - sade tekisi hyvää täälläkin. Hellettä lupailee mutta kyllähän sekin kelpaa!

    Irene - lämpö antoi kyllä hyvän alun kasvimaalle, pinnassa ovat ainakin tillit ja salaatit.

    Pioni - ne ovatkin parhaita, semmoiset, ettei ole mitään ennalta sovittua. Pihalla saa kulumaan helposti koko päivän. Hyvä, olette olleet reipaita, kyllä se talo siitä uuden pinnan saa!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.